Nukuttuani taas iltakahdeksasta aamukymmeneeen, totesin aamupäivällä, että tämä tälläinen elämä on kyllä ihan paskaa.
Missä ihmeen vaiheessa mä muka oon sanonut haluavani ehdottomasti elää valkoisen länsimaisen naisen elämää? Ja vieläpä vain muutamia (näkyviä ja näkymättömiä) poikkeuksia lukuunottamatta kohtuullisen konservatiivista ja (modernien) normien mukaista sellaista?
Rehellisesti ajatellen, jos mulle olis laitettu joku perkeleen pitkä lista ranskalaisilla viivoilla kaikista vaihtoehdoista, mitä omaan soppaansa heittelis, niin kuka olisi valinnut just nää jutut mitä mun ympärillä nyt pyörii...? Kyllä aiva julmetun mielikuvitukseton tyyppi on täytynyt sen kokin olla.
Niin mielikuvitukseton, että ehkä onkin ansainnut justaansa tän puuron, eikä yhtään enempää.
Mun ei pitäis ajatella, se ei sovi mulle.
Eikä nähdä (sellaisia youknow) unia, joista herää reaalimaailmasta johtuvaan uskomattomaan vitutukseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Toi on NIIN tuttua.
On oikeasti pirun pelottavaa, miten tavallista ja tylsää elämää sitä elää. Ja tarkoitan nyt elämistä aktiivisesti. Sitä tekee päätöksiä, jotka tukevat pystyynnahistumista.
Sitä on oikeasti taantunut - joskus sitä vielä uskalsi hypätä ja katsoa oliko sementti jo kovettunutta...
Lähetä kommentti