lauantai 29. marraskuuta 2008

Elämänhallintaa

Sitä buukkaa itelleen koko ajan jotain tekemistä. Varmaan ettei tarvis tylsistyä ja masentua. Kun ei ehi. Ei ehi edes nukkua.

Hassua miten sitä pystyy perustelemaan itelleen ihan mitä vaan.
Eikä osaa sanoa ei. Kenellekään?

Tarvitsen elämänhallintakonsultin. Ja elämän.

En usko että saa yleistä hyväksyntää
näkemykseni kieroonkasvaneet
Voidaanko määritellä rajaa sellaista
kun hassusta tulee pelottavaa


Ei saisi ajatella näin
Mut se ei oo ainoo mitä teen väärin

Minussa on ongelma
jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
korvaan arvaamattomuudella
Tuntuu että tekijä unohti otsaan kirjoittaa
ravistettava ennen käyttöä

Apulanta: Ravistettava ennen käyttöä

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Niinpä

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Onks pakko?

Pitääkö olla armelias ja lopettaa juttu, jos tietää että sillä toisella on sua kohtaan tunteita, vaikka se ei niitä sulle myönnäkään? Ja jos ei itse tunne samoin. Ollenkaan. Vaikka ehkä haluaisikin. Ei vaan voi, koska oma sydän on jollakulla ihan muulla.

lauantai 15. marraskuuta 2008

Ikuinen paikka sydämessäni

Kiitos kaikista ihanista kiihkeistä hetkistämme. Kiitos kun palautit uskoni rakkauteen.

HV kun olit niin pelkuri että halusit pelata pokkaa kuudella kortilla, ikävä kyllä elämässä (kuten pokerissakin) on sääntöjä. Jos haluaa lisää kortteja, on sama määrä laitettava pois. Riskejä...ei ehkä sun juttusi.

Enkä koskaan unohda ihosi tuoksua, huultesi pehmeyttä, hymyäsi, katsettasi sekä koodikysymystämme siitä onko toinen yksin, voiko puhua vapaasti.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.


Well, you done done me and you bet I felt it
I tried to be chill but your so hot that I melted
I fell right through the cracks, now I'm tryin to get back
before the cool done run out I'll be givin it my best test
and nothin's gonna stop me but divine intervention
I reckon it's again my turn to win some or learn some

Well open up your mind and see like me
open up your plans and damn you're free
look into your heart and you will find that the sky is yours

so please don't, please don't, please don't,
there's no need to complicate,
Cause our time is short
This, this, this is our fate,
I'm yours
Jason Mraz: I'm yours

torstai 13. marraskuuta 2008

Se joku

Se on sitkeydellään onnistunut tekemään lommon haarniskaani.
Mutta ei se silti täytä sitä tilaa jonka olet mussa vallannut ja jättänyt autioksi. Ei ikinä.
Mutta vierotusoireet on pienentyneet huomattavasti.

Ja kun tänään soitit ja kerroit olevasi maisemissa huomenna, menin sanattomaksi. Pitäisi kieltäytyä, olla tyly. Silti pää jyskyttää, prosessorit huutaa. Jos vielä kerran? Taas.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Huoh...

Kuka antaisi aikaa lisää? Kuka järjestäisi pään? Miksi samat polut muuttuvat aina niin, ettei niiltä sittenkään osaa kaartaa ajatuksiaan pois? Kuka kumma leikkii puutarhuria labyrintissäni?

Miksi toimistotarvikekaupasta ei saa lokerikkoja ajatuksille? Sitten ne voisi aakkostaa välilehtien kanssa kansioihin ja muovitaskuihin. Niin, etteivät ne voisi hengittää. Tai lukita ne kaapin takaosaan pinon alimmaiseksi pölyyntymään. Sillä eihän kaikkia ajatuksia tarvita, eihän? Eikö se ole sama kuin ne työlistan epämääräiset -sälä, jota aina siirtää ja siirtää, kun tärkeämpiä asioita tulee. Ja sitten eräänä päivänä huomaat, ettei niitä enää tarvitsekaan tehdä?

Kaikki tämä imee ihan liikaa aikaa ja energiaa minusta. Antakaa minulle edes joku laturi.